Skip to Content

Eduskuntavaalit 2019: Miten kroonisesti sairaat äänestävät?

Poliittinen aktivoituminen ei muodostu tyhjiössä, vaan siihen vaikuttavat olennaisesti äänestäjän elämäntilanne, sosiaaliset verkot ja samastuminen erilaisiin ryhmiin. 

”Terveys on keskeinen yksilön hyvinvointiin ja toimintamahdollisuuksiin vaikuttava tekijä. Se on selkeästi yhteydessä myös yhteiskunnalliseen aktiivisuuteen ja poliittiseen toimintaan”, painottaa yleisen valtio-opin määräaikainen professori Hanna Wass Helsingin yliopistosta.

Terveyden merkitystä yksilön poliittiseen osallistumiseen on alettu viime vuosina tutkia yhä enemmän. Terveydentila on yksilöllinen resurssi, joka edesauttaa tai vaikeuttaa aktiivista poliittista osallistumista – laajemmin kyse on siitä, miten yhteiskunta kykenee turvaamaan yhdenvertaisen osallistumisen edellytykset myös haavoittuvassa asemassa oleville ryhmille. 

”Etenkin nuorella iällä alkanut sairastelu voi vaikeuttaa koulutukseen hakeutumista ja siten työllistymistä ja madaltaa aikuisiän tulotasoa. Nämä tekijät puolestaan ovat yhteydessä pienempään äänestämistodennäköisyyteen. Kohdatessaan terveysongelmia ihmiset eivät välttämättä jaksa pohtia yhteiskunnallisia kysymyksiä, etenkin, jos pelkkä perustarpeiden tyydyttäminen vaatii ponnisteluja”, Wass huomauttaa.

Kun sairaudet kasaantuvat
Vakavat sairaudet ovat omiaan heikentämään poliittista aktiivisuutta, mutta myös lievemmät vaivat voivat jatkuessaan heikentää yksilön luottamusta esimerkiksi sosiaaliturvan riittävyyteen. 

Äänestysaktiivisuus on heikointa silloin, jos sairaudet kasaantuvat. ”Sairaus ja sen suhde vaaleissa äänestämiseen on monisäikeinen yhtälö: huono terveys voi olla suoranainen fyysinen este lähteä äänestämään, mutta toisaalta se muokkaa sairaan arvoasenteita ja luottamusta yhteiskunnan kantokykyyn. Tämä kokonaisuus heijastuu kroonisesti sairaan äänioikeutetun valintoihin: äänestääkö vai eikö.”

Näin sairautta ja äänestämistä on tutkittu
Näkemys heikon terveyden pelkästään passivoivasta vaikutuksesta saattaa kuitenkin olla liian yksioikoinen. Wassin mukaan terveydentilaan liittyvät ongelmat voivat joissakin tapauksissa myös lisätä kiinnostusta esimerkiksi terveydenhuoltoa koskeviin kysymyksiin. 

Wass ja kollegat tarkastelivat muutama vuosi sitten julkaistussa tutkimuksessaan1 sitä, miten terveyden ja äänestämisen välinen suhde vaihteli sairauden tyypin mukaan. Tutkimuksen aineisto muodostui Tilastokeskuksen tuottamasta 11 prosentin satunnaisotoksesta vuoden 1999 eduskuntavaalien aikaan Suomessa pysyvästi asuneista kansalaisista. Se sisälsi rekisteripohjaisia tietoja yksilön koulutuksesta ja muista sosioekonomisen aseman mittareista sekä Tilastokeskuksen vaalilistoista keräämät tiedot henkilön äänestämisestä vuoden 1999 vaaleissa koko maassa Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Näiden ohella aineistoon poimittiin tietoja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylläpitämästä kansallisesta Hoitoilmoitusrekisteristä ja KELA:n erityiskorvausoikeuksia ja lääkeostoja koskevasta korvausrekisteristä.  

Poimittu aineisto sisälsi tiedot 431 676 äänioikeutetutusta. Aineiston perusteella laskettu äänestysprosentti oli sama kuin todellinen vuoden 1999 eduskuntavaaleissa Suomessa asuneiden Suomen kansalaisten osallistumisaste. Yleisimmät aineistossa esiintyvät sairaustyypit olivat sepelvaltimotauti (8,7 %
prevalenssi), keuhkoahtaumatauti tai astma (7,3 %),
masennus (6,5 %), syöpä (4,7 %), psykoottiset mielenterveysongelmat (4,1 %) ja diabetes (3,8 %). Lähes kolmasosa (30,4 %) aineistoon sisältyvistä äänioikeutetuista sairasti vähintään yhtä edellä mainituista sairauksista ja noin 1,4 prosentilla oli yhtäaikaisesti neljä tai useampia sairauksia.

Yllättäviäkin löydöksiä
Kuvasta 1 nähdään, että useimmat tarkastelluista kroonisista sairauksista eivät juurikaan vähentäneet osallistumista vaaleihin (vakioiduissa malleissa otettiin huomioon sukupuolen, iän, siviilisäädyn, alaikäisten lasten kotitalouteen kuulumisen, koulutuksen, ammattiluokan, kotitalouden tulojen ja vaalipäivään ajoittuvan sairaalassaolon vaikutus äänestämiseen). 

Näissä malleissa voimakkain negatiivinen yhteys sairauden ja äänestämisen välillä oli dementiaa sairastavilla, joiden äänestämistodennäköisyys oli vain viidennes verrattuna äänestäjiin, joilla ei ole kyseistä sairautta. Myös alkoholismia, aivoverenkiertohäiriöitä, Parkinsonin tautia ja muita hermoston rappeutumissairauksia sairastavien äänestysaktiivisuus oli koko väestön keskiarvoa pienempi. 

Toisaalta keuhkoahtaumatautia tai astmaa sekä syöpää sairastavien äänestysaktiivisuus oli jopa hieman koko väestön tason yläpuolella. 

”Tämä voi ainakin osin johtua siitä, että esimerkiksi syövällä on monia muita sairauksia positiivisempi julkinen status: syöpäsairaita kohdellaan tiedotusvälineissä usein selviytyjinä, kun taas monissa kroonisissa sairauksissa ihmisten ajatellaan itse olleen jopa vaikuttamassa sairastumiseensa omilla elintavoillaan. Syöpäpotilaat saattavat kenties muita aktiivisemmin osallistua potilasjärjestönsä toimintaan ja ovat näin tottuneet vaikuttamaan osana suurempaa ryhmää”, Wass muistuttaa.

Järjestöaktiivisuus lisää tutkimusten mukaan luottamusta toisiin ihmisiin, mikä puolestaan parantaa edellytyksiä poliittiselle osallistumiselle. Toisaalta se voi auttaa myös uudentyyppisen kollektiivisen identiteetin ja yhteisten poliittisten päämäärien muotoutumista. 

Tarkastelussa mukana olleista kroonisista sairauksista ainoastaan sepelvaltimotaudilla, nivelrikolla, MS-taudilla ja munuaissairauksilla ei ollut tilastollisesti merkitsevää yhteyttä äänestämiseen, kun huomioon otettiin myös muiden samanaikaisten sairauksien vaikutus sekä muut vakioitavat tekijät. 

”Tulokset olivat saman suuntaisia, kun kutakin sairausryhmää tarkasteltiin erikseen, mutta havaitut yhteydet olivat voimakkaampia. ”

Eduskuntavaalit 2019: mikä muuttuu?
Kroonisilla sairauksilla on jopa yllättävän moninainen yhteys äänestämiseen. Jotkut näistä yhteyksistä ovat ilmeisiä, kuten se, että dementia vähentää voimakkaasti vaaleihin osallistumista. 

”Toisaalta rohkaisevaa on se, että monet suhteellisen vakavatkin sairaudet vähentävät äänestystodennäköisyyttä vain vähän tai eivät lainkaan”, Wass sanoo.  

Poliittinen osallisuus heijastaa Wassin mukaan aina monitasoisesti yksilön taloudellista ja sosiaalista hyvinvointia, siispä huono-osaisuus ja syrjäytyminen johtavat usein myös poliittiseen marginalisoitumiseen. 

”Siksi on tärkeää, että äänestämisestä tehdään mahdollisimman matalakynnyksellistä ja vaivatonta erilaisista sairauksista ja vammoista kärsiville.”

Huomiota tulisikin Wassin mielestä kiinnittää enemmän myös siihen, että terveysongelmia kokevien ääni tulisi nykyistä tasapuolisemmin huomioiduksi poliittisessa päätöksenteossa. 

”Useat politiikan asialistalla olevat merkittävät kysymykset nivoutuvat terveyspalvelujen järjestämiseen, ilmeisenä esimerkkinä käynnissä oleva sote-uudistus. Sairauden kokemus on yleensä passivoiva, joten erilaiset äänestämisen mahdolliseksi tekevät, äänestämiskynnystä mataloittavat muutokset olisivat tervetulleita.”

Professorin mukaan olisi mielenkiintoista nähdä, onko vuoden 1999 eduskuntavaalien jälkeen kroonisesti sairaiden äänestäjien osallistuminen muuttunut tulevissa eduskuntavaaleissa – ja mihin suuntaan. 

”Moni asia yhteiskunnassa on kuitenkin muuttunut: asenteet ovat koventuneet, moni sairas elää ja hankkii lääkkeensä toimeentulotuen turvin, ja juopa hyvin menestyvien sekä huonosti pärjäävien välillä on 20 vuodessa syventynyt.”

Vuoden 2015 eduskuntavaaleista tiedetään, että terveytensä huonoksi kokevat äänestävät perinteisesti vasemmistoa ja itsensä terveeksi tuntevat todennäköisemmin oikeistoa. Wassin mukaan tulevien vaalien isot teemat, eli seuraavalla vaalikaudella toteutettava sosiaaliturvauudistus sekä sote-uudistukseen liittyvä keskustelu terveyspalveluiden riittävyydestä ja rahoittamisesta, voisivat ennakko-oletusten perusteella voimistaa vasemmisto–oikeisto-jakoa.

”Kokevatko kroonisesti sairaat sote- ja sosiaaliturvateemat niin tärkeiksi, että he lähtevät uurnille aiempaa aktiivisemmin? Vai tuntevatko he turhautumista poliittisen järjestelmän kykyyn tehdä päätöksiä heille itselleen keskeisissä kysymyksissä? Luottavatko he yhä hyvinvointivaltion kantokykyyn vai kokevatko he, että pohja alkaa pettää kaikkein heikoimmassa asemassa olevien kohdalla?” 

  • Tämä artikkeli perustuu professori Hanna Wassin haastatteluun ja sen on kirjoittanut toimittaja Essi Kähkönen.

  • Alkuperäinen tutkimus:1 Sund R, Lahtinen H, Wass H, Mattila M. How voter turnout varies between different chronic conditions? A population-based register study. Journal of Epidemiogy and Community Health 2016;71:475-479.

Back to top