Skip to Content

Autoimmuunitaudit ja uupumus

Väsymys on tuttua kaikille, niin sairaille kuin terveillekin. Englannin sana fatigue taas kuvaa erästä väsymyksen muotoa, jota suomeksi kutsutaan uupumukseksi tai fatiikiksi. Väsymys yleensä korjaantuu nukkumalla tai lepäämällä, mutta uupumus ei. Uupumuksesta käytetään erilaisia mutta keskenään samansuuntaisia määritelmiä, esimerkiksi seuraavaa määritelmää: ”erittäin voimakas, pitkäkestoinen väsymyksen tunne ja fyysisen ja psyykkisen työskentelykyvyn huononeminen”.1 Jos uupumus jatkuu yli kuusi kuukautta, puhutaan kroonisesta uupumuksesta. 

 

Uupumuksen mittaaminen
Uupumusta voidaan mitata potilaan raportoimana muuttujana (patient-reported outcome, PRO) omalla kyselylomakkeellaan. Valitettavasti toistaiseksi ei ole olemassa yhtään yleistä, geneeristä uupumuskyselylomaketta, jota voitaisiin pitää kultaisena standardina. Useimmat kyselylomakkeet on kehitetty ja validoitu tiettyä sairautta varten ja otettu myöhemmin käyttöön muiden sairauksien kohdalla. Monia kyselylomakkeita varten on myös laadittu taustaväestön tilannetta kuvaavia uupumusarvoja. Vuonna 2007 tehdyssä uupumusta koskevassa katsauksessa todettiin, että käytössä oli 252 erilaista uupumusmittaria.2

On kiistanalaista, onko uupumus tautispesifinen vai geneerinen ilmiö. Haastattelututkimuksessa on kuitenkin todettu, että syöpäpotilaat kuvaavat uupumuksen tunnetta eri tavalla sairastumisen jälkeen kuin ennen sairastumista.3 Vaikka uupumusta ei osata selittää täysin, katsotaan yksimielisesti, että uupumukseen kuuluu usein sekä fyysinen että psyykkinen komponentti. Uupumusta mittaavassa kyselylomakkeessa pitäisikin olla molempia komponentteja koskevia kysymyksiä. Jos uupumuksen voimakkuutta potilaiden parissa halutaan verrata taustaväestön kokeman uupumuksen voimakkuuteen, on käytettävä geneeristä uupumuskyselylomaketta, jonka normaaliarvot tunnetaan. Tällainen on esimerkiksi MFI-20, johon kuuluu viisi uupumuksen osa-aluetta ja jota käytettäessä uupumus voidaan määritellä normaalialueen 95. persentiilin ylittäväksi arvoksi.4,5

Uupumus ja autoimmuunitaudit
Uupumuksen arvioitu vallitsevuus taustaväestössä on käytetystä kyselylomakkeesta riippuen noin 20 %, ja kroonisen uupumuksen prevalenssin arvioidaan olevan hieman yli 10 %.6 Sairailla uupumuksen vallitsevuus on usein suurempi. Autoimmuunitauteja (diabetes, primaarinen biliaarinen kirroosi, nivelreuma, krooninen tulehduksellinen suolistosairaus ja MS-tauti) sairastavilla vallitsevuuden on todettu olevan 40–50 % taudin rauhallisessa vaiheessa ja jopa 90 % taudin ollessa aktiivinen.7-12 Tautiaktiivisuuden lisäksi myös anemia, masennus ja naissukupuoli korreloivat voimakkaamman uupumuksen kanssa. 

Potilailla, joilla on uupumusta ja kliinisessä remissiossa oleva krooninen tulehduksellinen suolistosairaus, on todettu olevan erilainen sytokiiniprofiili kuin potilailla, joilla ei ole uupumusta.13 Tutkimuksessa todettiin, että TNF-α-, IFN-γ-, IL-12- ja IL-10-pitoisuudet olivat uupumuspotilailla tavanomaista suuremmat ja IL-6-pitoisuudet tavanomaista pienemmät. Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että uupumuksella voi olla yhteys taustalla olevaan autoimmunologiseen aktiviteettiin silloinkin, kun tauti on kliinisesti remissiossa.

On myös todettu, että sekä kroonista väsymysoireyhtymää (CFS) että ärtyvän suolen oireyhtymää (IBS) sairastavilla on erilainen mikrobiomikoostumus kuin CFS-potilailla, joilla ei ole IBS-oireyhtymää.14 Vaikka IBS ei olekaan autoimmuunitauti, kyseessä näyttää olevan toistuva kaava. Kuvasta 1 nähdään, että 35–44 % IBS-potilaista sairastaa myös kroonista tulehduksellista suolistosairautta (IBD); 22–29 %:lla IBD-potilaista on myös CFS; 35–90 %:lla CFS-potilaista on myös IBS; ja noin 50 %:lla IBS-potilaista on myös CFS.15-18 CFS-oireyhtymän yleisyys on IBD-potilailla lähes kolminkertainen verrattuna taustaväestöön.17 Mahdollisuutta, että mikrobiomi vaikuttaa osaltaan uupumukseen, ei siis voida sulkea pois.

Uupumuksen hoito
Uupumukseen ei toistaiseksi ole keksitty universaalia hoitoa. Liikunnan on todettu lievittävän uupumusta. Myös erilaisten psykologisten ja/tai käyttäytymistä muokkaavien interventioiden on todettu vaikuttavan samoin. Kaikista näistä interventioista on kuitenkin vain vähän tutkimuksia, ja tutkimusnäytön laatu vaihtelee. Näyttö uupumusta lievittävien interventioiden käytöstä autoimmuunitauteja sairastavilla on kokonaisuutena ajatellen puutteellista. Jos uupumus katsotaan geneeriseksi tilaksi, voidaan jatkossa pyrkiä selvittämään sen syitä ja mahdollisia hoitoja monenlaisten sairauksien yhteydessä.

  • Uupumus on monenlaisten sairauksien yhteydessä ja myös taustaväestössä esiintyvä ilmiö. On epäselvää, onko tautispesifistä uupumusta olemassa. Uupumuksen mittaamiseen ei ole kultaista standardia. Autoimmuunitauteja sairastavilla esiintyy yleisesti uupumusta, ja ilmiö johtuu mahdollisesti jonkinasteisesta immunologisesta aktiivisuudesta silloinkin, kun tauti on remissiossa. Mistään tietystä uupumuksen hoidosta ei toistaiseksi ole vakuuttavaa näyttöä.

  • 1. North American Nursing Diagnosis Association. Nursing diagnoses: Definition and classification, 1997–1998. Philadelphia, PA: McGraw-Hill, 1996. 2. Hjollund NH, Andersen JH, Bech P. Assessment of fatigue in chronic disease: a bibliographic study of fatigue measurement scales. Health Qual Life Outcomes 2007;5:12. 3. Glaus A, Crow R, Hammond S. A qualitative study to explore the concept of fatigue/tiredness in cancer patients and in healthy individuals. Eur J Cancer Care 1996;5:8-23.  4. Smets EM, Garssen B, Bonke B, et al. The Multidimensional Fatigue Inventory (MFI) psychometric qualities of an instrument to assess fatigue. J Psychosom Res 1995;39(5):315-325. 5. Schwarz R, Krauss O, Hinz A. Fatigue in the general population. Onkologie 2003;268(2):140-144. 6. Loge JH, Ekeberg Ø, Kaasa S. Fatigue in the general Norwegian population: normative data and associations. J Psychosom Res 1998;45:53-65. 7. Jensen Ø, Bernklev T, Gibbs C, et al. Fatigue in type 1 diabetes, prevalence, predictors and comparison with the background population. Diabetes Res Clin Pract 2018 Jun 30;143:71. 8. Jopson L, Jones DE. Fatigue in Primary Biliary Cirrhosis: Prevalence, Pathogenesis and Management. Dig Dis 2015;33(Suppl 2):109-114. 9. Katz P. Fatigue in Rheumatoid Arthritis. Curr Rheumatol Rep 2017;19(5):25. 10. van Langenberg DR, Gibson PR. Systematic review: fatigue in inflammatory bowel disease. Aliment Pharmacol Ther 2010;32:131-143. 11. Bager P, Befrits R, Wikman O, et al. Fatigue in out-patients with inflammatory bowel disease is common and multifactorial. Aliment Pharmacol Ther 2012;35:133-141. 12. Chalah MA, Ayache SS. Cognitive behavioral therapies and multiple sclerosis fatigue: A review of literature. J Clin Neurosci 2018;52:1-4. 13. Vogelaar L, de Haar C, Aerts BRJ, et al. Fatigue in patients with inflammatory bowel disease is associated with distinct differences in immune parameters. Clin Exp Gastroenterol 2017;10:83-90. 14. Nagy-Szakal D, Williams BL, Mishra N, et al. Fecal metagenomic profiles in subgroups of patients with myalgic encephalomyelitis/chronic fatigue syndrome. Microbiome 2017;5(1):44. 15. Kim SE, Chang L. Overlap between functional GI disorders and other functional syndromes: what are the underlying mechanisms? Neurogastroenterol Motil 2012;24:895-913.  16. Han CJ, Yang GS. Fatigue in Irritable Bowel Syndrome: A Systematic Review and Meta-analysis of Pooled Frequency and Severity of Fatigue. Asian Nurs Res 2016;10:1-10.  17. Jelsness-Jørgensen LP, Bernklev T, Henriksen M, et al. Chronic Fatigue Is More Prevalent in Patients with Inflammatory Bowel Disease than in Healthy Controls. Inflamm Bowel Dis 2011;17:1564-1572. 18. Halpin SJ, Ford AC. Prevalence of symptoms meeting criteria for irritable bowel syndrome in inflammatory bowel disease: systematic review and meta-analysis. Am J Gastroenterol 2012;107(10):1474-1482. 

Back to top