Optikusneuriittipotilaiden näköratojen toiminnallis-rakenteellinen arviointi

Mathias Falck Schmidt | TOUKOKUU 2020 | MS-tauti |

Mathias Falck Schmidt
Lääkäri, kliininen assistentti
Klinik for Synsnervebetændelse,
Dansk Multipel Sklerose Center,
Rigshospitalet-Glostrup, Tanska

Gorm Pihl-Jensen
Lääkäri, väitöskirjatutkija
Klinik for Synsnervebetændelse,
Dansk Multipel Sklerose Center,
Rigshospitalet-Glostrup, Tanska

Jette Lautrup Frederiksen
Professori, ylilääkäri, lääketieteen tohtori
Klinik for Synsnervebetændelse,
Dansk Multipel Sklerose Center,
Rigshospitalet-Glostrup, Tanska

Multifokaaliset visuaaliset herätevasteet (mfVEP) ja spektrialueen valokerroskuvaus (SD-OCT) ovat uusia diagnostisia ja prognostisia biomarkkereita optikusneuriitin ja multippeliskleroosin eli MS-taudin arviointiin. SD-OCT ja mfVEP soveltuvat hyvin optikusneuriittiin liittyvien toiminnallis-rakenteellisten korrelaatiotutkimusten toteutukseen. Jopa 20 prosentilla multippeliskleroosia eli MS-tautia sairastavista taudin ensimmäinen kliininen merkki on näköhermotulehdus eli optikusneuriitti.1Optikusneuriitin ja MS-taudin varhainen toteaminen on ratkaisevan tärkeää ennusteen arvioinnin ja immunosuppressiivisen hoidon aloittamisen kannalta. Näön neurofysiologista arviointia tavanomaisten käänteiskuvioihin perustuvien visuaalisten herätevasteiden (pVEP) avulla käytetään rutiininomaisesti optikusneuriitin ja MS-taudin diagnostiikassa ja ennusteen arvioinnissa. Tekniikkaan liittyy kuitenkin rajoituksia. Tässä tutkimuksessa pyrittiinkin arvioimaan uudempien, herkkien menetelmien eli multifokaalisten visuaalisten herätevasteiden (mfVEP) ja spektrialueen valokerroskuvauksen (SD-OCT) arvoa optikusneuriittipotilaiden diagnostiikassa, kun pVEP-tutkimuksen löydökset ovat normaalit. Tutkimusmenetelmät pVEP-tutkimuksessa stimuloidaan potilaan näkökentän tarkoin määriteltyä aluetta, jolloin verkkokalvolla laukeaa sähköisiä potentiaaleja eli vasteita. Nämä sähköiset potentiaalit kulkevat verkkokalvolta näköratoja pitkin näköaivokuorelle. Tälle alueelle asetetuilla elektrodeilla mitataan kummankin silmän VEP-signaalin amplitudia (µV) ja latenssiaikaa (ms). mfVEP on klassisen pVEP-tekniikan kehittyneempi muoto. pVEP-tekniikkaa käytettäessä rekisteröidään globaali VEP-signaali, joka kuvaa lähinnä näkökentän keskeisen osan stimulaatiota. Uudella mfVEP-tekniikalla taas pystytään havaitsemaan erillisiä paikallisia vasteita jopa 60 näkökenttäsektorilla. Tämä tuottaa paremman topografisen kuvauksen mahdollisista spesifisistä muutoksista ja myös näkökentän perifeerisiltä alueilta (ks. kuva 1). OCT eli silmänpohjan valokerroskuvaus on kajoamaton tekniikka, joka muodostaa suuriresoluutioisen kuvan potilaan verkkokalvosta. OCT-tekniikalla pystytään muun muassa mittaamaan verkkokalvon peripapillaarisen hermosyykerroksen paksuus (RNFLt) (µm) sekä makulan alueen gangliosolukerroksen paksuus. Tutkimuksen asetelma ja tärkeimmät tulokset Rigshospitalet-Glostrup-sairaalan optikusneuriitti- ja MS-tautiklinikoilla (Klinik for Synsnervebetændelse/Skleroseklinikken) arvioitiin yhteensä 33 potilasta toukokuun 2017 ja syyskuun 2017 välisenä aikana. Yhteensä arvioitiin 126 silmää (66 silmää potilaiden ryhmässä ja 60 silmää sukupuolen ja iän suhteen kaltaistettujen terveiden verrokkien ryhmässä). Mukaanottokriteerinä oli normaali pVEP-löydös potilaalla, jolla epäiltiin ensimmäistä optikusneuriittiepisodia. Sekä potilaiden että terveiden verrokkien silmät tutkittiin järjestelmällisesti SD-OCT-kuvauksella (Cirrus 4000), heille tehtiin pVEP- ja mfVEP-tutkimukset ja näöntarkkuus määritettiin. Tilastollisiin analyyseihin (mm. t-testi ja Spearmanin järjestyskorrelaatiotesti) käytettiin SPSS Statistics ‑ohjelmiston versiota 24.0. Potilaiden ja terveiden verrokkien välillä todettiin merkitsevä ero retinaalisen hermosyykerroksen paksuuden (RNFLt)...